Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!
Uskaltakaa taistella, uskaltakaa voittaa!
Tänä vappuna marxilais-leniniläis-maolaiset puolueet ja järjestöt kaikkialta maailmasta tervehtivät luokkaamme, kansainvälistä proletariaattia, sekä sorrettuja kansoja ja kansakuntia, jotka keskellä kasvavaa köyhyyttä, nälkää, imperialistista terroria ja aggressiota, taistelevat imperialismia, maailman taantumusta ja revisionismia vastaan. Jälleen kerran me osoitamme todeksi lupauksemme olla koskaan lepäämättä niin kauan, kuin riistoa on maapallolla ja nostaa yhä korkeammille huipuille punaiset lippumme sirpillä ja vasaralla kunnes ihmiskunta on astunut kommunismiin.
Tänään, proletaarisen taistelun päivänä kaikkialla planeetalla, me menemme kaduille ja marssimme täynnä iloa ja ylpeyttä taistelijoina, kantaen kirkasta tulevaisuutta käsissämme, se on päivä jolloin kokoamme voimamme ja arvioimme taistelutilannetta vallankumouksen ja vastavallankumouksen välillä maailmassa.
Imperialismin yleinen kriisi syvenee
Maailma on kriisissä. Imperialismin yleinen ja lopullinen kriisi on kärjistymässä epätasaisessa kehityksessä. Siitä on tullut monopolistisempi, loismaisempi, tai se on lahoamassa ja kuolemansairas. Kaikki ristiriidat ovat pahentuneita, imperialismi on syöpä. Kuolettavasti haavoittuneena petona se lietsoo hyökkäyssotia kolmannen maailman kansakuntia vastaan, jotka nousevat voimakkaaseen kansalliseen vapautusliikkeeseen aseellisilla taisteluilla ja kansansodilla. Suuremman riiston ja sorron kannustamana proletariaatti kussakin imperialistisessa maassa on heräämässä pitkästä uneliaisuudestaan tarttumalla tärkeisiin vaatimustaisteluihin, jotka kohoavat poliittiseksi taisteluksi. Imperialistit väittelevät akuutissa juonittelussa ja taistelussa, joka osoittaa että heidän kesken ei ole ystäviä vaan ainoastaan kilpailijoita.
Saamatta vielä ratkaistua vuoden 2008 maailmankriisinkään ongelmia, imperialistiset instituutit ovat itse ilmoittaneet että maailmantalous on astumassa uusiin ongelmiin. He sanovat että talous “on menettänyt vauhtinsa”, että “poliittiset epävarmuudet” ja “taloudelliset epävarmuudet” Brexitistä tulevat saamaan taloudellisen kasvun tahdin “hidastumaan huomattavasti tänä vuonna verrattuna aiempiin kahteen vuoteen.“ Yhdysvaltojen imperialismin bruttokansantuotteen suhteellinen kasvu on saavutettu vain vahvan verokannustimen hinnalla joka lisää kauppataseen alijäämän syventymistä. OECD ilmoittaa, että “kasvu heikkenee paljon ennustettua enemmän Euroopassa” ja varoittaa että “entistä korostuneempi hidastuminen millä tahansa pääasiallisella alueella voi romuttaa aktiviteetin kaikkialla maailmassa”.
Raportit osoittavat, että Saksa ja Japani ovat jäämässä jälkeen. Kiina etenee lahoamisessaan ja tulee päätymään konkurssiin saavuttamatta revisionistista unelmaa tulemisestaan globaaliksi vallaksi. Ennen tätä uutta syklistä kriisiä yleisessä kriisissä, joka tulee kaikesta riippumatta, imperialistiset taloudet eivät tule kykenemään käyttämään rahapolitiikan reseptiä, joka ei tule kykenemään antamaan sysäystä niiden taloudelle velkaantumisella, koska kaikissa niissä velkaantuminen on jo saavuttanut ennätyslukemat.
Tämä johtaa imperialistiset kansakunnat, keskinäisessä juonittelussaan ja taistelussaan, purkamaan yhä enemmän kriisin painoa omien maidensa työläisten selkiin ja erityisesti sorrettujen kansakuntien talouksiin niiden puolisiirtomaisen ja puolifeodaalisen luonteen kautta jolla byrokraattinen kapitalismi kehittyy, – pahentaen entisestään näiden maiden valtavien kansanjoukkojen; talonpoikaiston, työväenluokan, pikkuporvariston, ja sisältäen myös kansallisen porvariston, riistoa ja syrjäyttämistä.
Näin ollen, kaikki nykyisen maailman pääasialliset ristiriidat kärjistyvät: ensimmäinen ristiriita, sorrettujen kansakuntien ja imperialismin välillä; toinen ristiriita porvariston ja proletariaatin välillä imperialistisissa maissa; ja kolmas ristiriita supervaltojen ja imperialististen valtojen välillä.
Jokainen kriisi joka nousee byrokraattisen kapitalismin maissa Latinalaisesta Amerikasta Afrikkaan ja Aasiaan päätyy samaan valheelliseen propagandaan YK:n “vuosituhattavoitteiden” kuuluisista menestyksistä “taistelussa köyhyyttä vastaan”, sillä tilanherra-byrokraattisten valtioiden maidensa työvoiman ja luonnonrikkauksien riistosta saamien murusten kutistuessa, niin sanottuihin “sosiaalisiin ohjelmiin” osoitetut rahat pienenevät ja köyhyyslukemat nousevat jälleen huimasti; Tämä osoittaa riiston kasvavan, mutta ilman taloudellista kehitystä, sillä imperialismi, puolifeodalismi ja byrokraattinen kapitalismi pidättelevät näiden maiden tuotantovoimia ja tuottavat vain lisää kurjuutta.
Imperialistisissa kansakunnissa proletariaatin riisto kasvaa myös. Yhdysvalloissa epätasa-arvoisuus ja proletariaattiin kohdistuva riistonasteen kasvu lisääntyvät korostuneemmin kuin Euroopassa. Vuoden 2008 kriisiä edeltäneinä 30 vuotena Yhdysvalloissa palkat polkivat paikoillaan ja epätasa-arvoisuus kasvoi. Rikkaimman 1% joukkoon kuuluva ihminen saa enemmän viikossa, kuin kukaan köyhimmästä 20% saa vuodessa. Rikkaimman 0,1% joukkoon kuuluva saa enemmän puolessatoista päivässä, kuin mitä kukaan köyhimmästä 90% saa vuodessa. Ja yhteen laskien, rikkain 20% sai enemmän kuin alin 80%. Aika, jossa työvoimaa käytetään lisäarvon ottamiseen työläiseltä yli tarpeellisen työajan, lisääntyy.
Lisäksi, jenkkivaltion väkivaltakoneiston käyttämä väkivaltainen sorto lisääntyy julmalla tukahdutuksella, vainoilla, massiivisella vangitsemisella, ja jopa järjestelmällisellä murhaamisella köyhimpiä kansanjoukkoja vastaan. Tämä on osa sotaa proletariaattia ja Pohjois-Amerikan kansaa vastaan, erityisesti mustaa väestöä ja kolmannen maailman maahanmuuttajia vastaan. Sorron edessä kansanjoukot nousevat kapinaan, kaikkein riistetyimpien ja sorretuimpien joukkojen kasvavina ja taistelevina protesteina.
Epätasa-arvoisuus ei liity vain tuloihin vaan heijastuu myös elintasossa, työpaikkojen epävarmuuden ongelmassa ja terveyden saralla. Tämä on paljon huonompi “sosiaalisesti heikoille kotitalouksille”. “Keskikerrostumat” rapautuvat.
Tällä maapallonlaajuisella taloudellisella perustalla perustavanlaatuiset ristiriidat pahentuvat, edelleen korottaen objektiivisen tilanteen epätasaista kehitystä, vallankumouksellista tilannetta maailman epätasaisessa kehityksessä.
Jenkki-imperialismi on ainoa supervalta ja maailman kansojen pääasiallinen vihollinen
Varmistaakseen asemansa sellaisena, jenkki-imperialismi ottaa roolin maailman vastavallankumouksellisena santarmina, soveltaa periaatetta “divide et impera” [suom. “hajota ja hallitse”] kilpailijoihinsa, sekä ottaen huomioon Venäjän olevan heikko ja hajoamisensa jatkumisen partaalla, tähtää sen ydinsupervallan aseman lopettamiseen, pitäen jännitysten lieventämistä naivina, koska se viivyttäisi Venäjän romahdusta. SALT II:n mitätöiminen on erittäin selkeä esimerkki tästä politiikasta. Trump ei ole “idiootti”. Hän on jenkki-imperialismin pää eikä tavoittele edeltäjistään poikkeavia strategisia päämääriä. Obama-Clinton tavoittelivat jännityksen lisäämistä ja Venäjän provosoimista, kohdellen sitä alueellisena valtana, mikä selittää venäläisen sekaantumisen viime presidentinvaaleissa Trumpin hyväksi Clintonia vastaan.
Tavoitellen tahtonsa määräämistä koko pallon ylle, Yhdysvallat on rakentanut “uutta puolustusrakennettaan”, jonka vuoksi se on jakanut maailman asevoimiensa kuuteen alikomentoon. Niiden komentohenkilöstön alle se pyrkii sisällyttämään pääasiassa puolisiirtomaiden armeijat Euroopassa, Aasiassa, Amerikassa, Afrikassa, jne. Euroopassa tämä rakenne on pakotettu Naton rakenteen yli. Kaikki tämä kiivaassa juonittelussa ja taistelussa imperialististen kilpailijoidensa kanssa.
Natoa koskeva väittely Yhdysvaltojen ja sen “liittolaisten” välillä, sekä väittely EU:n yhteisistä puolustusvoimista tapahtuvat tässä viitekehyksessä. Siinä Brexit on kova isku Ranskan ja Saksan vaatimuksille. Obaman ja sittemmin Trumpin vaatimus “kumppaneilleen” lisätä puolustusmenojaan tähtää sysäyksen antamiseen jenkkitaloudelle “kumppaneidensa” sotilashankkinnoista.
Toimien röyhkeydellä ja keisarillisella asenteella, jenkki-imperialistit “Amerikka ensin”-politiikalla ovat päästäneet valloilleen niin sanotun “kauppasodan” jonka kautta ne – tuonnin “tullimaksujen kasvun” uhalla – pyrkivät pakottamaan jenkkiläiselle finanssipääomalle edullisempia säädöksiä Euroopassa, Japanissa, jne. ja pyrkivät Kiinan tapauksessa avaamaan sen talouden askel askeleelta syvimmälle ja kattavimmalle herruudelle. Kaikki tämä Kiinan talouden “liberalisoinnin” lipun alla, jota seuraisi kapitalismin länsimainen muoto, jota ajaa suuntaus porvarillisdemokraattisiin muotoihin ja fasistisen byrokraattisen ryhmäkunnan syrjäyttämiseen.
Irania, Venäjää, Pohjois-Koreaa ja Venezuelaa vastaan suunnatut talouspakotteet eivät vain turmele näiden maiden talouksia, vaan vaikuttavat niiden imperialististen kilpailijoiden kauppaan, teollisuuteen ja varoihin. Mitä vastaan ne kaikki eivät voi tehdä mitään johtuen jenkkiläisen finanssipääoman hegemoniasta, mitä ilmaisee Yhdysvaltojen finanssijärjestelmän ylivalta jossa New York on Lontoon seuraamana maailman pankki- ja finanssikeskus, mikä näkyy dollarin ylivaltana maailmanvaluuttana. Jenkki-imperialistien pakottamat pakotteen ilmaisevat jenkkiläisen finanssipääoman hegemoniaa muiden yli, jota ylläpitää sen maailmanlaajuisesti yltävä diplomaattinen ja sotilaallinen koneisto.
Kiinalaiset sosiaali-imperialistit jotka kehittivät kapitalismin restauraatiota jenkki-imperialismin kanssa, maksavat nyt hinnan siitä ja ovat Yhdysvaltain valtionvarainministeriön pää-compradoreja, ja ollen alisteisia nöyryyttävälle kuuliaisuudelle jenkki-imperialisteille, ovat tulleet pakotetuiksi säätämään uuden lain ulkomaisten sijoitusten suuremmalle tunkeutumiselle ja toiminta-alalle. Yhdysvallat työskentelee kovasti jakaakseen EU:ta ja määrätäkseen sen saneluita Saksan liittotasavallalle koskien – muiden asioiden ohella – sitä, voiko läntisen Euroopan pääasiallinen imperialisti ostaa kaasua venäläisiltä imperialisteilta.
Jenkki-imperialistit tehostavat yrityksiään venäläisen imperialismin selkärangan katkaisemiseksi kiistämällä sen alusmaat, provosoimalla sisällissotia kuten he ovat tehneet Ukrainassa ja Syyriassa. Ne pyrkivät myös horjuttamaan entisen Neuvostoliiton entisiä aasialaisia tasavaltoja.
Ainoan hegemonisen supervallan ja maailmansantarmin kapasiteetissaan jenkki-imperialismi päästää valloilleen, juonittelussa ja konfliktissa muiden imperialistivaltojen kanssa, hyökkäyssotaansa ja sorrettujen kansakuntien ryöstöä, kärjistäen pääasiallista ristiriitaa ja yllyttäen vallankumousta kolmannen maailman kansakunnissa, jotka nousevat kiivaisiin aseellisiin taisteluihin ja kansansotiin.
Nykyinen aggressio Venezuelaa vastaan pyrkii asettamaan nukkehallituksen nykyisen Maduron hallituksen korvaajana, mikä merkitsisi maan puolisiirtomaa-aseman muuttamista siirtomaaksi, harjoittaakseen poissulkevaa taloudellista monopolia maan talouden yli. Se tekee niin, häpeilemättä nostaen “Monroen doktriiniaan.” Tässä ilmenee ensinnäkin pääasiallinen historiallinen suuntaus, nimittäin ristiriita toisaalta sorrettujen kansakuntien ja toisaalta supervaltojen ja imperialististen suurvaltojen välillä. Tämä tuo lisänsä sysäykseen maanosan imperialisminvastaiselle taistelulle jenkkejä vastaan.
Venezuelassa ristiriita sorretun kansakunnan ja imperialismin välillä on tullut pääasialliseksi. Herruus Latinalaisen Amerikan yli on sen maailmanhegemonian strateginen perusta. Imperialistinen aggressio tapahtuu keskellä juonittelua ja taistelua sen imperialististen kilpailijoiden kanssa (kolmas ristiriita, toissijainen maan nykyisessä tilanteessa). Imperialistiset kilpailijat ovat siirtymässä ja asettamassa itsensä puolustamaan jo vakiintuneita etujaan ja tulevaisuudenodotuksiaan. Venäjä pyrkii takaamaan sijoituksensa ja hyödyntää tilannetta näyttäytyäkseen Maduron hallinnon puolestapuhujana sekä tullakseen nähdyiksi välittäjinä mahdolliselle neuvotellulle “ratkaisulle”, joka täytyy tapahtua vaihtokauppana jenkkipakotteiden löysentämiselle tai sen pelimerkkien siirroille Ukrainassa jne. Kiina ylläpitää odotuksiaan ilman diplomaattista tukea. Saksa, Espanja ja muut EU:n imperialistiset maat, jotka vastentahtoisesti liittyivät nukke-Guaidón “tunnustamiseen”, ottavat etäisyyttä sotilaalliseen invaasioon.
Venezuelalaisen kansakunnan kansan täytyy vastata vastustamalla ja hylkäämällä antautuminen “neuvotellun sopimuksen” verukkeella. Voimme ymmärtää imperialistista aggressiota vastustavassa taistelussa olevia luokkarajoitteita, mutta meidän täytyy taistella antautumista ja petosta vastaan.
Sorretut kansakunnat ovat maailmanvallankumouksen perusta
Syvimmät ja laajimmat kansanjoukot taistelevat joka päivä, koska se on niiden ainoa tie ulos tästä helvetistä, joka on samaan aikaan maanpäällinen paratiisi porvaristolle ja sen suurporvarillisille ja tilanherraisille lakeijoille sorretuissa kansakunnissa.
Näemme tämän kaikkialla maailmassa, sekä sorretuissa kansakunnissa että imperialistisissa maissa. Mutta sorretut kansakunnat ovat maailmanvallankumouksen perusta johtuen kansanjoukkojen painopisteestä ja koska niissä suurimmat vallankumoukselliset myrskyt ilmestyvät, koska niiden elinolosuhteet eivät vastaa nykyistä sivilisaation kehitysastetta ja yhteiskunnallisen työn tuotantovoimia.
On tarpeen paremmin ymmärtää niiden esittämä rooli, ja ongelmana on, että se ei tarkoita, että on demokraattisia vallankumouksia ikään kuin ne olisivat takapajuisia vallankumouksia, ja että edistyneimpiä olisivat sosialistiset vallankumoukset. Todellisuus on se, että sorretuissa kansakunnissa ovat muotoutumassa uuden tyypin demokraattiset vallankumoukset. Nämä ovat vallankumouksia, joita johtaa proletariaatti kommunististen puolueidensa kautta ja kansansodalla, samoin kuin sosialistisissa ja kulttuurivallankumouksissa joita meidän täytyy tehdä kunnes me kaikki astumme kommunismiin.
Ottakaa huomioon, että kolmas maailma koostuu sorretuista kansakunnista Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja jopa Euroopassa itsessään. Kaikissa näissä maissa talonpoikaiston taistelu maasta ja niistä karkoittamista vastaan, jolle ne on altistettu suurten kaivos- ja maatalouskaivannaisprojektien kehittämiseksi, on jälleenaktivoitu, rakentaen tarpeellisen perustan jolta maoistien täytyy nousta kohti poliittista taistelua vallasta, sisällyttäen ne taistelutehtävään rakentamaan tai jälleenrakentamaan kommunistisia puolueita johtamaan uudentyyppisen armeijan rakentamiseksi ja kaikkien vallankumouksellisten luokkien rintaman rakentamiseksi kansansodan aloittamiseksi ja käynnissä olevien kansansotien edelleenkehittämiseksi.
Balkanilla joukkomobilisaatiot ovat lisääntymässä. Lähi-idässä jenkki-imperialismi yritti balkanisoida koko alueen – kuten se teki aiemmin Irakissa – alkaen Syyriassa, mutta kärsi takaiskun venäläiselle imperialismille. Turkista Afganistaniin kansanjoukot taistelevat aseellisen taistelun eri asteilla. Siellä meillä on kansansota Turkissa ja kansallisia vapautussotia Irakissa ja Afganistanissa imperialisteja ja heidän lakeijoitaan vastaan, jotka käyvät hyökkäyssotiaan näitä sorrettuja kansakuntia vastaan, missä talonpoikaisto muodostaa näiden taisteluiden pääasialliset kansanjoukot.
Kapina jenkkien siionistista kahlekoiraa vastaan on syttymässä Palestiinassa. Jemenissä jenkkinukke al-Saud luuli voivansa voittaa helpon pelin, mutta nyt siellä on vain yksi jättimäinen kuolemanleiri missä kansanjoukot kuolevat imperialistien etujen vuoksi.
Algeriassa ja läpi Pohjois-Afrikan kansa taistelee, mutta proletaarisen johdon puuttuminen on huomattavaa, joten tämä taistelu palvelee suurporvariston ja tilanherrojen ryhmäkuntia niiden ratkoessa riitojaan. Libyassa kansan täytyy selviytyä Naton sodan seurauksista.
Isku iskulta miehittäviä sotajoukkoja vastaan, Malin kansa vastustaa ulkomaisia hyökkääjiä. Ranskalaiset, saksalaiset, ym. imperialistit toimivat myös juonitellen ja kiistellen vaaliakseen etujaan jatkaen siirtolaisjoukkojen kansanmurhaa Välimerellä. Sisällissota jatkuu Somaliassa, Kongossa ja monissa muissa maissa. Jenkit Afrikan komennollaan eivät koskaan tule vakiinnuttamaan “järjestystään” siellä, ja juonittelu ja taistelu ranskalaisen imperialismin kanssa jatkuu.
Kautta maanosan kansanjoukot käyvät aseellista taistelua, vaikkakin taantumuksellisten lippujen alla. Kommunistista puoluetta tarvitaan antamaan uusi suunta taistelulle, minkä takia maoistien uusi kansainvälinen järjestö onkin tarpeen.
Ukrainassa käydään sotaa jossa jenkki-imperialismi sekaantuu venäläiselle imperialismille strategisesti tärkeäksi katsotulla alueella. Tämän maan kansanjoukkoja surmataan joukoittain näiden imperialistien välisessä sodassa. Myös kansanjoukot niin sanotuissa kansantasavalloissa itäisessä Ukrainassa näyttävät vihaansa revisionismin vararikkoa kohtaan Neuvostoliitossa, ja nostavat suuren Leninin ja toveri Stalinin lipun ja kuvat.
Sosiaali-imperialistisessa Kiinassa proletariaatin ja talonpoikaisjoukkojen taistelu käynnistyy jälleen harvojen sosialismin kaudelta jäljellä olevien oikeuksien puolesta. Ne näyttävät merkkejä puheenjohtaja Maon valtaamisesta takaisin ja hänen puolueensa uudelleenrakentamisesta vastarestauraation toteuttamiseksi kansansodan kautta.
Vallankumous ja vastavallankumous läntisissä imperialistimaissa
Kaikissa läntisissä imperialistimaissa, seuraten porvarillisen valtion taantumuksellistumista, parlamentaarinen demokratia on kriisissä, kuten nähtiin äänestysaktiivisuuden pudotessa kriittiselle tasolle. “Vastauksena” on niin sanottujen “populistipuolueiden” nousu.
Niin sanottuja “populistipuolueita” esitellään vaihtoehtona, jonain uutena, mutta ne eivät voi muuta kuin palvella porvarillista diktatuuria, odottaen vallankumouksellisen tilanteen kehittymistä maassaan, ratkaistakseen epämääräisen tilanteen ja finanssiharvainvallan huomattavimpien edustajien ja asevoimien sekä valtion muiden sortokoneistojen tuella soveltaa avointa fasismia.
Näiden “populistipuolueiden” kautta ilmenee se tosiasia, että sortajat eivät voi jatkaa hallitsemista aiempaan tapaan, koska valtion poliittinen perusta on murtunut. Toistaiseksi, se mitä ne tekevät on parlamentaaristen laitosten toiminnan estämistä entiseen tapaan. Tämä on nähtävissä eri maissa, kuten Ruotsissa ja Saksassa, missä pitkän aikaa vaalien jälkeen puolueet olivat kyvyttömiä muodostamaan hallitusta, tai kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, missä niin sanottu Brexit on viemässä parlamentin pois kontrollista.
Kansanjoukot eivät ole tyhmiä, ne tajuavat tämän eivätkä tule huijatuiksi kerta toisensa jälkeen. Jopa Kanadassa, “liberaali, nykyaikainen ja edistyksellinen” pinup-poika Trudeau on riisunut naamion korruptoituneisuudeltaan.
Älkää unohtako, että tässä prosessissa porvarillinen valtio on kasvokkain vallankumouksen vaaran kohtaamisen kanssa, pakottaen sen tekemään lisää toimenpiteitä taistelujen rajoittamiseksi ja tukehduttamiseksi. Liberaalidemokraatit eivät tee harppausta kohti fasismia, mutta rajoittavat lait petaavat tietä.
Proletaarisen maailmanvallankumouksen uusi suuri aalto kerää lisää voimaa päivä päivältä
Ranskassa keltaliivit ovat kaduilla tuhansittain, taistellen useita kuukausia, joka viikko, taistellen ranskalaista imperialismia vastaan. Kautta maan, Pariisista Marseille’hen, sekä tusinoissa pienempiä ja isompia kaupunkeja, kansanjoukot eivät nouse vain joitakin riiston lisätoimenpiteitä, vaan koko järjestelmää itseään vastaan.
Ne tekevät niin huolimatta ranskalaisen valtion kaikista ponnisteluista, olivat ne sitten Macronin tarjoamia porkkanoita tai valloilleen päästetyn poliisiväkivallan keppiä. Ja keskellä tätä kiivasta taistelua liehuu punalippu sirpillä ja vasaralla. Tämä osoittaa tarpeen kehittää vaatimustaisteluita vallan mittapuulla. Se on joukkotyön poliittinen periaate, jolla on suuri merkitys kommunistisen puolueen jälleenrakentamiselle ja kansansodan aloittamisen valmistelulle.
Vaatimustaistelu on tarpeellista, mutta meidän täytyy soveltaa sitä kommunistisella tavalla – politiikalla joka poikkeaa ja on vastakkaista opportunistiselle ja revisionistiselle politiikalle, soveltaen luokkalinjaa ja kohottaen sitä toiminnan kautta. Kehittäkää taistelua vaatimusten puolesta palveluksena taistelulle vallasta!
Irlantilainen kansallinen vapautusliike antaa uusia iskuja englantilaisille imperialisteille, elvyttäen koskaan katoamatonta irlantilaisen kansan aseellista taistelua. Espanjalaisessa valtiossa eri paikoissa taistelu itsemääräämisoikeuden puolesta kerää voimaa, kuten Baskimaassa tai Kataloniassa.
Maailman kansansodat ovat kirkas soihtu joka valaisee kansanjoukot vapauttamaan tulevia aseellisia taisteluita
Palataksemme kolmanteen maailmaan, näemme kansansodat maailmalla, Intiassa, Perussa, Filippiineillä ja Turkissa, kirkkaana soihtuna joka valaisee aseellisia taisteluita, joita kansanjoukot jo käyvät eri paikoissa imperialismia vastaan. Näissä kansansodissa, proletariaatin ja sen puolueen johdon alla, talonpoikaisto on pääasiallinen voima. Tehdäkseen lopun kolmesta vuoresta jotka sortavat kansaa ja kansakuntia (puolifeodalismi, byrokraattinen kapitalismi, ja imperialismi) ja tehdäkseen demokraattisen vallankumouksen kansansodan kautta, on tarpeen kohottaa talonpojat aseelliseen kapinaan uuden vallan valtaamiseksi, seuraten polkua kaupunkien saartamiseksi maaseudulta, soveltaen yhtenäistettyä kansansotaa, maaseudun ollessa pääasiallinen näyttämö ja kaupunkien tarpeellinen lisä. Kansansodilla jotka ovat jo käynnissä ja joihin tulevat kansansodat yhtyvät, siirrymme maailmankansansotaan jolla tulemme pyyhkäisemään imperialismin ja globaalin taantumuksen Maapallolta.
Niiden kommunistien, taistelijoiden ja kansanjoukkojen sankarillinen esimerkki, jotka antavat elämänsä näissä kansansodissa vastassaan kansanmurhaava vastavallankumouksellinen sota, ovat johtotähti kaikille kommunisteille. Se huutaa niiden tukemista kaikin mahdollisin keinoin, johon vastaa kansansodan aloittaminen kussakin maassa.
Lyhyesti: kaikki perustavanlaatuiset ristiriidat maailmassa ovat kärjistymässä, vallankumous on pääsuuntaus – historiallisesti ja poliittisesti – ja kansanjoukot vaativat kapinansa organisointia. Proletaarisen maailmanvallankumouksen uusi suuri aalto, joka kehittyy strategisen offensiivin vaiheessa, kerää enemmän voimaa joka päivä.
Sorretut kansakunnat osoittavat olevansa maailmanvallankumouksen perusta ja vallankumouksellisen myrskyn keskus, johtuen kansanjoukkojen painopisteestä missä pääasiallisen voiman muodostaa talonpoikaisto vanhalla vaatimuksellaan: “maa kylväjälle”
Talonpoikaistaistelu on kärjistymässä Perussa, Filippiineillä, Brasiliassa, Meksikossa, Chilessä, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Paraguayssa, aasialaisissa maissa ja Afrikassa.
Ristiriita toisaalta sorrettujen kansakuntien ja toisaalta imperialismin välillä on pääasiallinen. Sitä kiihdyttävät toisaalta laajentuvat hyökkäyssodat ja toisaalta kansanjoukkojen aseellinen kansallinen vastarinta, erityisesti kansansota Perussa, Intiassa, Filippiineillä ja Turkissa.
Objektiiviset olosuhteet rohkealle etenemiselle, suurelle harppaukselle, ovat käsillä. Se mitä tarvitaan, on että kommunistit täyttävät keskeneräisen strategisen tehtävän kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi ja ottavat askeleen eteenpäin kommunistien jälleenyhdistämiseksi maailmanmitassa.
Kommunistisen internationaalin perustamisen satavuotispäivän juhlistaminen tarkoittaa varauksetonta taistelua maailman maoistien Yhdistyneen kansainvälisen maolaisen konferenssin ja proletariaatin uuden kansainvälisen järjestön puolesta
Vuonna 1919 sisällissodan aikaan Lenin, maailman kommunistien edessä, perusti III kommunistisen internationaalin.
Marx ja Engels perustivat Kansainvälisen työväenliiton. II internationaalia ohjasi Engels elämänsä viimeisinä päivänä. Leninin perustama III internationaali on itse asiassa ollut ainoa kommunistinen internationaali. Muut oikeastaan heijastivat Eurooppaa.
Kommunistisella internationaalilla oli mutkikas ja vaikea elämä, kärsien luojansa menetyksestä, ja suurten johtajien menetyksellä on suuria jälkiseurauksia eikä sen tyyppisiä johtajia vain yksinkertaisesti ilmesty kaikkina aikoina.
Lenin piti internationaalia sotakoneena maailmanvallankumouksen puolesta, Maailman kommunistisena puolueena osastoineen, muodostuen kunkin maan kommunistisista puolueista, tarpeellisena työkaluna kansainvälisen proletariaatin vapautumiseksi ja sorrettujen kansojen ja kansakuntien vapauttamiseksi.
Toveri Stalinin ohjauksessa Kommunistisen internationaalin täytyi kehittyä olosuhteissa, joissa sosialismia kehitettiin yhdessä maassa, imperialismin piirittämänä, kovassa sisäisessä taistelussa joka kesti vuoteen 1937. Lisäksi oli fasismin nousu ja sosialidemokratian synkkä työ, sen mädän Sosialistisen internationaalin, heikkoja ja kokemattomia kommunistisia puolueita jotka eivät uskaltaneet tarttua aseisiin, puolueita opportunistisilla johtajilla (Togliatti, Thorez, jne.). Trotskilaisten ilkeä toiminta, näiden halpojen huijareiden, tyhjien sanojen miesten, joilla oli otsaa luoda tuo heidän Neljännen internationaalin temppunsa.
Internationaali auttoi levittämään kommunismia maailmaan, takomaan uudentyyppisiä puolueita, mutta ne eivät kyenneet omaksumaan bolshevikkipuolueen kokemusta, sillä ongelma oli vallankumouksen eritteleminen kuhunkin maahan. Siinä oli puheenjohtaja Mao Tse-Tungin suuruus etunenässä Togliattin ja Thorezin revisionistista kriteeristöä vastaan, joka pyrki ylläpitämään järjestystä sen kumoamisen sijaan ja keskittymään vain taisteluun fasismia vastaan.
Tehtävänämme on tehdä arvio Kommunistisesta internationaalista, erityisesti sen VII edustajakokouksesta, liittyen maailmansotaan ja toveri Stalinin rooliin. Vuonna 1943 internationaali lakkautettiin ja jäljelle jäi Informaatiokomitea.
Muut aloitteet, ja erityisesti RIM:n kokemus, ovat tuoneet positiivisen lisän taistelulle kansainvälisen kommunistisen liikkeen jälleenyhdistäiseksi, mutta mikään ei ole pystynyt esittämään samanlaista roolia kuin Lenin ja Stalinin Kommunistinen internationaali. Maailman kommunistit taistelevat tämän tilanteen ylittämiseksi.
On kommunistisia puolueita jotka johtavat kansansotia, mutta on tarpeen kommunistien muualla maailmassa rakentaa tai jälleenrakentaa kommunistiset puolueensa ja aloittaa kansansota niin pian kuin mahdollista. Näemme edistystä tämän tehtävän täyttämistä kohti pääasiassa Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa, ja myös positiivista kehitystä Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa.
Marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin, universaali totuus on sovellettava kunkin maan konkreettisiin olosuhteisiin luovalla tavalla, synnyttäen vallankumouksen johtavan ajattelun, osoittaen vallankumousta kyseisessä maassa ohjaavat erityiset lait. Nykyisellä puolueiden jälleenrakentamisen prosessin ajanjaksolla jotkut paasaavat syyttävästi “dogmatismista” ja “kopioimisesta”, mutta he “unohtavat” että kommunistina sinun tulee aloittaa soveltamalla marxismia eikä revisionismia, ja että käytännön prosessissa opit vallankumouksen erityiset lait siinä maassa missä toimit.
Tarvitsemme kommunistisia puolueita jotka ovat sotakoneita, militarisoituja marxilais-leniniläis-maolaisia puolueita, jotka sotaisten ja joukkoluonteisten toimien keskellä käyvät läpi kaikki ne muodonmuutokset ja siirtymät, jotka sallivat niiden johtaa kansansotaa erityisessä maassaan. Vain ne puolueet, jotka ovat legalististen ja ekonomististen revisionistipuolueiden täydellinen negaatio, ovat maolaisen teorian ja käytännön täyden yhtenäisyyden ilmentymä. Vain ne puolueet ovat kykeneviä mobilisoimaan, politisoimaan, järjestämään ja aseistamaan kansanjoukot, jotka ovat jo kaikkialla kehittämässä vaistonvaraista ja järjestäytymätöntä vastarintataisteluaan imperialisteja vastaan.
Ne jotka eivät näe tätä, ovat sokeita kansanjoukkojen taistelulle. Siispä, kommunistien tehtävänä on antaa tälle taistelulle järjestäytynyt muoto ja tietoinen luonne ottamalla aloitteen kehittämällä hyökkäävää taistelua vallasta suunnitelmallisesti, mikä mahdollistaa vallankumouksellisten voimien vastarinnan vihollisen vastaoffensiiville. Siksi kommunistien täytyy kutsua kansanjoukkoja: taistelkaa ja tehkää vastarintaa!
Kommunistien täytyy edetä tässä, ollen roolimallina kansanjoukoille. Uskaltakaa taistella ja uskaltakaa voittaa! Se on se henki jonka jokaisen kommunistin täytyy ruumiillistaa, taivaan valtaamiseksi rynnäköllä.
Objektiivisen tilanteen kehittyminen, kansanjoukkojen taistelut, aseelliset taistelut, sekä edistymiset kommunististen puolueiden rakentamisessa tai jälleenrakentamisessa maailmalla ja taistelussa hajaannusta vastaan kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä, maoistien yhdistämisessä periaatteiden pohjalla, kahden linjan taistelussa ja luokkataistelussa, kuten myös kampanjoissa ja kansainvälisissä tapahtumissa, näyttävät kouraantuntuvan edistymisen maoismin alla yhdistymisessä. Siten asemamme mahdollistaa lisäaskeleen ottamisen eteenpäin kansainvälisen kommunistisen liikkeen jälleenyhdistämisessä uudeksi kansainväliseksi järjestöksi, polulla kohti uutta Kommunistista internationaalia.
Kutsu Yhdistyneen kansainvälisen maolaisen konferenssin puolesta on uskalias taisteluhuuto kansainvälisen kommunistisen liikkeen hajaannuksen ylittämiseksi ja sen yhdistämiseksi marxismi-leninismi-maoismin, pääasiassa maoismin perustalla, taistelussa revisionismia vastaan ja palvellen proletaarista maailmanvallankumousta. Tietenkään tämä tehtävä ei ole helppo, ja revisionismi ja opportunismi tekevät kaiken voitavansa aiheuttaakseen ongelmia, tukkiakseen ja sabotoidakseen kaikkea mitä pystyvät; mutta kommunistit ovat ongelmien ratkaisemista varten, kaataakseen muurit, siirtääkseen vuoria, ja murskatakseen revisionismin ja opportunismin.
Yhtykää maoismin alle!
Edetkää kohti Yhdistynyttä kansainvälistä maolaista konferenssia!
Eläköön kansansodan voittamattomuus!
Vappuna 2019
Allekirjoittaneet:
Ecuadorin kommunistinen puolue – Punainen aurinko
Perun kansanliike (uudelleenjärjestävä komitea)
Brasilian kommunistinen puolue (Punainen ryhmäkunta)
Chilen kommunistisen puolueen punainen ryhmäkunta
Maolainen järjestö Kolumbian kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi
Vallankumouksellinen ydin Meksikon kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi
Turkin kommunistinen puolue / marxilais-leniniläinen*
Komitea punalippu, Saksan liittotasavalta
Maolainen kommunistinen puolue, ranskalainen valtio
Punalippu-kollektiivi, Suomi
Komiteat Itävallan (maolaisen) kommunistisen puolueen rakentamiseksi
Tjen Folket – Kommunistinen liitto, Norja
Komitea USA:n kommunistisen puolueen jälleenrakentamiseksi
* TKP/ML pitää termiä kolmas maailma vääränä poliittisena ilmauksena, jota pitäisi käyttää vain lainausmerkein
